12.4.2010 Aavistus sinusta

Näin unta, unessa näin…

Olin uusperheen äiti. Emman lisäksi perheessä oli pienempi poika ja ehkä vähän vanhempi tyttö sekä useamman vuoden vanhempi poika. Olin ottanut lapset “omikseni” ja he hyväksyneet minut. Elämä oli hyvin kotipainotteista. Laitettiin ruokaa, katsottiin leffaa ja pelattiin yhdessä. Kaikesta mitä mies teki huokui välittäminen ja rakkaus. Ei mitään palvontaa vaan sellainen kunnioitus ja ymmärrys, ja mahtavaa suutelua!

12.4.2017 Päätän blogini tähän kirjoitukseen. Jätän taakseni menneet ja siirryn eteenpäin, sillä aloitan nyt yhteistä elämää tuon uneni miehen ja lastemme kanssa.

Me kestäisimme toisiltamme mitä tahansa.

Se mitä saisin sinulta, se voisi korvata

ne levottomat illat sekä unettomat yöt,

ajat, turhan hapuilun ja mitättömät työt.

Rakastan sinua!

9.4.2016 Mene nyt, minne vain tahdot - Sinne missä ei oo minua

Klo 6.34

Minua ottaa päähän, kun joku muu saa sen (=parisuhteeni) mihin olen panostanut 20 vuotta. Olen koettanut puhua, tehdä ja muuttua, ja kaikessa tuossa olen e-p-ä-o-n-n-n-i-s-t-u-n-u-t.

Ollaan Emman kanssa mökillä viettämässä viikonloppua, ettei tartte olla kotona kolmistaan. Maanantaina mennään katsomaan tulevaa kotia, jonne sitten parin viikon päästä päästäisiin muuttamaan.

En aio enää puhua Jarin kanssa erosta, muuten kuin käytännön asioiden tasolla. Meidän näkemykset asioista eroavat niin suuresti, ettei ole mitään puhuttavaa. Satutan siinä vain itseäni lisää, sillä hän suuttuu heti, kun olen oivaltanut jonkun jutun oikein asioiden kulusta. Päätin siis, että käsittelen pahaa oloani ja tapahtuneita muiden ihmisten kanssa, en hänen. Tavallaan se suuttumus häneltä on auttanut näkemään kuinka hän tilannetta katsoo ja ettei hän ymmärrä yhtään mitään aiheuttamastaan mielipahasta. Koen, että silloin on aivan turha keskustella mistään, etenkin kun toinen ei siihen pysty muutenkaan. Näinhän se on ollut jo vuosia?

Voisi sanoa, että Jari puhuu paljon ja taitavasti, mutta sanoo kovin vähän. Usein puhuu minutkin pussiin, muttei niinkään syvällisillä mietteillään vaan omilla mielipiteillään manipuloiden. Hänelle siitä taidosta on varmasti työssään etua.

Tuntuu käsittämättömältä, että se ihminen, johon olet luottanut kuin vuoreen, voi tehdä jotain tällaista eikä siis arvosta minua lainkaan (sillä jos arvostaisi olisi puhunut ennen kuin toimi). Sattuu se, että minä olen yksin (onhan minulla Emma!). Minulla ei ole syliä, johon paeta päivän päätteeksi eikä ketään, joka lohduttaa. Itkut on itkettävä yksin ja kyyneleet ihan itse kuivattava. Hengittäminen tuntuu raskaalta.

Hyvä ystävä, joka erosi viime vuonna, sanoi, että nyt pitää kaikki liikenevä aika ja energia käyttää siihen, että etsii ja tekee sitä mistä tykkää, nauttii. Koetan tarrata tähän ajatukseen kuin köyteen.

Emmaa harmittaa, kun en nyt läheskään aina jaksa olla niin läsnä kuin tavallisesti. Päässä vain käy sellainen kuhina, ettei aina pysty, koetin sitä vähän selittääkin. Hänelle ei saa selittää, koska ei taida olla vielä valmis ajatuksiaan kohtaamaan. Ollaan pakomatkalla molemmat.

Klo 19.49

Rankka päivä itseni kanssa. Yksinäisyys tiivistyy ja päähän väkisinkin työntyy mielikuva miehestäni toisen naisen seurassa. Hän on varmasti hymyilevä, kiltti ja ihan eri tyyppi kuin minun kanssani. Irti päästäminen on niin pirun vaikeaa. Ehkä tämän päivän jälkeen jo helpottaa? Tai sitten ei. En halua enää toivoa mitään, kun koko ajan tulee vaan uusia tietoja ja kipuja.

Emman kanssa ollessa löytyy helpoiten rauha. Pakko kai nämäkin päivät on elää ja selvitä? Aika vaan kuluu niin hitaasti. Muilla on omat elämät ja normaaliaika, jolloin tunnit kiitävät ohi. Itselläni tuntuu edelleen minuutit pitkiltä ja tyhjiltä. Sydän takoo edelleen mahdotonta tahtia koko ajan, voisi jo hidastaa. En saa syötyä kunnolla ja nukun vain lääkkeillä. Vatsaoireet alkoivat vasta eilen. Niitä olinkin jo odotellut. Olisipa elämä taas normaalia ja tylsää arkea.

Yöllä sängyssä Emma kysyi olenko sitten aina surullinen, kun muutetaan. En aio olla. Kerroin sen myös hänelle, kuten senkin, että olen ollut välillä surullinen ja yksinäinen hänen isänsä kanssakin. Eniten muutossa jännittää yksinäisyys, aikuiskontaktien puute. Pitää jaksaa olla itse aktiivinen.

5.4.2016 Ero

Me erotaan. Viisi päivää kriisiä takana ja olen yhä hengissä! Viikonloppuna tuntui, että sisälläni on räjäytetty granaatti ja kaikki sisäelimet ovat kääntyneet ylösalaisin, mutta nyt olen jo tuntenut haavan ja sen reunat. Olen alkanut myös uskoa, että jonain päivänä se arpeutuu umpeen, mutta tuskin unohtuu?

Viikonloppuna olisin kaivannut pesäpallomailaa, jolla voisi hakata jotain. Kuitenkin olin yksin lapsen kanssa ja kannattelin koko arkea, ilman pesäpallomailaa tai mitään muutakaan lyömäasetta. Hirmuisesti energiaa meni siinä hukkaan. Onneksi musiikki ja etenkin pikkukoira tasoitti oloa.

Myös muutama kohtuullinen keskustelu miehen kanssa auttoi. Kun sain hänelle kertoa, kuinka paljon minuun sattuu ja miten minuutitkin ovat pitkiä nykyisin. Hieman auttoi myös sen ymmärrys, ettei hän aluksi kertonut yksityiskohtia, koska tiesi minun lähtevän oitis, eikä ollut varma halusiko sitä. Helpotti nähdä hänenkin itkevän, ettei asia ole hänelle aivan yhdentekevä. Helpotti, että hän sanoi minun vielä löytävän paremman parisuhteen.

Erohakemus on jo jätetty ja eilen jaettiin omaisuus ja sovittiin huoltajuudesta. 

30.3.2010 Paljon onnea vaan jne

Isoksi kasvaminen on sitä, kun ei synttärinä ehdi tehdä mitään sellaista, mitä itse haluaisi sekä sitä, että vittuuntuneena osaa mennä nukkumaan ja tietää tunteen menevän ohi joskus. Mieleen on tullut ajatus, onko mieltä koettaa pysyä yhdessä?

27.3.2010 Miten taukoa elämästä?

Kotiintulo ei viikko sitten ollut aivan niin helppo kuin taas kuvittelin. Rinkka ei tullut mukana Suomeen, olin sen vuoksi myöhästyä kotilennolta. Kotona huomasin kuvanneeni koko reissun JPG-kuva RAW sijaan, osa käyttökelvottomia. Pikkukoirat veti iltapalaksi laukusta tummaa suklaata ja kanelipurkkaa ja lopuksi iso koira oksensi ja ripuloi koko iltaruokansa, onneksi sentään ulos. Yöllä en saanut nukuttua ja aamulla sitäkin paremmin, sitä jatkui melkein koko viikon.

Rinkka tuli kuitenkin pari päivää myöhemmin, mutta sieltä oli kadonnut tavaraa. Työt tympii ja kotona ahdistaa. En tykkää itsestäni täällä. 

Viikolla käynnistyi myös mummin kuoleman käsittely osa 2. Muutettiin hänen kalusteitaan meille. Tavarat muistuttavat mummista jatkuvasti. Hän toivoi ettei häntä unohdeta, joten olisi varmaan tyytyväinen. Silti muisto on vielä kipeä ja mieluusti vaihtaisin perinnön vielä yhteisiin hetkiin. Tiedostan kyllä, että hän oli jo vanha ja sairas ja tiensä päässä. Itsekkäästi kuitenkin ikävä.

Minne kaikki aika katoaa? Joskus tekisi mieli huutaa, kun koti on koko ajan sotkuinen ja kesken, eikä ole vain aikaa olla. On lauantai ja olin tänään töissä 8.30-16 ja sitten olen selvitellyt pienen tytön murheita, leiponut herkkua huomiselle ja tehnyt vaniljasokeria siinä sivussa. Sitten ulkoilutettiin koirat yhdessä Emman kanssa ja askarreltiin virpomavitsoja. Tiskikone hurisee ja pyykit on kuivumassa. Huomenna on pieksemispäivä ja ukkimummolat kierrettävä. Milloin saisi taas tehdä ihan mitä huvittaa?

Maaliskuu 2010 - Big apple

Klo 14.02

Nyt se hetki sitten tuli, kun istuin alas koneessa ja huokaisin. Laukku on täynnä tekemistä ja viihdekeskuksessa läjä leffoja. Kylläpä Emma nauttisi tästä. Olkoon tämä ensimmäinen ja viimeinen kommentti aiheesta ja ensi kerralla sitten lapsi mukaan. Kone lähtee 10min päästä ja lentoaika 8h 40min. Nyt tää on totta!

Klo 13.27 jo toisen kerran tänään. Tämä on ainakin arjesta irroittautumista. Lentoa takana 6,5h. Olen lukenut ja katsonut kaksi leffaa sekä hieman torkkunut. Jännä homma tuo valo. Jos olisin kotona olisi ilta ja pimeää. Nyt aurinko vaan paistaa ja paistaa. Valo ja liike….

Seuraava aamu klo 6.39

Taksimatka kentältä eilen oli jotenkin tosi väsyttävä ja masentava. Niin paljon kurjia oloja ja epämiellyttäviä paikkoja. Tunnen itseni typeräksi turistiksi, joka toki olenkin. Matkailu on luovuttamista, sopeutumista ja näkemistä. Pitää olla valmis luopumaan omista toimintamalleistaan ja asettua tietämättömän rooliin. Ei siis sovi ehdottomille ihmisille? Minusta on mielenkiintoista laittaa itsensä koetukselle. Aina oppii itsestään. Tämäkin taitaa olla niitä kokemuspohjaisia oppimismenetelmiä, joita olen itselleni kehitellyt. Yhä vaan totean myös, että matkailussa minulle on olennaista aika. Yksin ollessa on aikaa asettua ja ajatella. Ajatuksilla ja ajalla on siis vahva suhde. Ilman niitä oma kehitys ontuu eikä etene. Ei taidettakaan voi syntyä, jos ei ole aikaa ajatella.

Illalla 

Olen ihmetellyt miksi tämä reissu tuntuu vähän kummalta. Nyt huomasin vaeltaneeni parhaan ystäväni perässä koko päivän. En ole ollut tippaakaan kartalla tästä kaupungista. Nyt päivän kulkemisen jälkeen kartan edessä alkaa olokin selkiytyä. En ole vielä saanut mahdottomia kiksejä kaupungista. Se on vain jättiläismäinen taloviidakko, joka luo puitteet ihmisten elämiseen. Minua kiinnostavat ihmiset enemmän. Se miten vaikuttaa missä sitä on kasvanut ja keiden kanssa? Ihailen ihmisten kohteliaisuutta, olkoonsa sitten kuinka teennäistä hyvänsä, mutta tulee siitä parempi mieli. 

24.2.1998 Lukuloma - maanpäällinen helvetti

Haluan vain sanoa, että lukuloma on maanpäällinen helvetti. Ei voi edes elää normaalia elämää, vaan pitää YKSIN istua kotona ja olevinaan lukea.

Elämä kolhii ja hyväilee! Ajatukset ovat sekainen vyyhti, jossa tunteet risteilevät edestakaisin. Kaiken tämän keskellä pitäisi lukea. Mitä haluan elämältä? Kenen kanssa haluan elää? Mitä opiskella?  Millaisen kodin ja perheen? MIetin kaikkea tätä, vaikka pitäisi lukea.

Erjalla ja Erjalla on nyt suhde ja Tatu on palannut USAsta, taas kerran, Jarin kanssa menee normaalisti. Olen huomannut, että äiti on paras ystäväni ja että "parhaan ystäväni", kanssa olemme ilmeisesti erkaantuneet aika paljon. Tulevaisuus on suuri musta-aukko, johon putoan reilun 10 päivän päästä tai no en tiedä, voi mennä pidempäänkin, sillä saan telkkarin 27.3. ja töllötän sitä silmät ruvella seuraavat viikot.

Jarin kanssa asiat eivät tahtoneet mennä ensin mitenkään ja nyt sitten äsken juttua olisi riittänyt, vaikka koko yöksi. Puhuimme puhumisen vaikeudesta ja aloittamisen vaikeudesta. Usein minä sorrun odottamaan toisen tekevän aloitteen ja kysyvän jotain. Saan siitä tunteen, että olen kiinnostava tai jotain. Mutta Jari puhuu aina itsestään, jollen minä tee aloitetta, johonkin muuhun aiheeseen. Tai no kyllähän se kysyy, mutta minun näkökulmastani aivan vääriä kysymyksiä. :P

On se kauhean pelottavaa tuo toisen ihmisen kanssa suunnitelmissa oleva “tulevaisuus yhdessä” -ajatus. Olemme niin kovin erilaisia, mikä tietenkin on myös hyvä, mutta en vielä ole aivan varma mistä kaikesta olen valmis luopumaan. Ajattelemme ja etenkin keskustelemme joskus niin eri tavalla. Konkretisoituna olemme tetrispeli, Jari on tasolla yksi tai kaksi ja minä jo seiskassa menossa (0-9). Se on iso ero kirittäväksi, ei muutama kuukausi riitä. En kuitenkaan halua luopua ajatteluni ja keskustelutaitojeni kehittämisestä, mutta miehestä ei ole haasteeksi. Tarvitsen siis jonkun toisen läheisen ihmissuhteen, jossa pystyn tätä työstämään?

Oltiin viikonloppuna äitin kanssa melkein 4h kaupungilla shoppailemassa. Oli tosi terapeuttista! Olen huomannut, että äiti on paras ystäväni, ei varmaan huonoin vaihtoehto.

Eilen kruunasimme perjantai illan käymällä avannossa. Näimme aivan mahtavat revontulet. Käytiin juuri viimeistä kertaa kastautumassa, kun huomasimme väreissä välkehtivän taivaan. Uusien ja eksoottisten kokemusten listalle voi lisätä myös pakkasella alasti pimeässä ulkohuussissa pissimisen. Unohtumaton kokemus!

21.2.2015 Jos ei olisi rakkautta?

Olen niin onnellinen tuosta aika isosta lapsestani. Ylpeä ja onnellinen. Vietettiin kaverisynttäreitä tänään. Onnistuin tekemään tytärtäni miellyttävän kakun ja järjestämään synttärit, joissa kaikilla tuntui olevan tekemistä. Mies oli ensin pilkillä ja sitten urheilun parissa eli vain pistäytyi paikan päällä. Olen välillä niin yksin ja pahoilla mielin. Jos ei olisi rakkautta lähtisin.

Vaikka on rakkautta niin onko siitä oikeastaan mitään apua? Koko viikon kaikki hommat jääneet mulle, koska urheilu, kalastus, urheilu ja työt. Olen niin täynnä vihaa, että voisin vaikka palaa ilman tulta. Luulen, että Jari tietää, joten välttelee minua. Arki on tavallaan helppoa, kun aikaa ei juurikaan jää yli. Viikonloppuina ja lomilla jää aikaa ajatella.

Äitini kysyi, että milloinhan luovun koirista (koska olen usein väsynyt). En kyllä aikoihin, tuskin ikinä. Ne vievät kyllä paljon aikaa ja rahaa, mutta antavat myös kaikkensa, jopa enemmän kuin aina ymmärtää. 

Mieskin vie paljon, mutta ihan tosissaan mietin, että antaako kuinka paljon. Tuntuu, ettei kauheasti ainakaan minulle asti tule. Siinä se. 

10.2.2007 Kuristun kotona

En osaa enää edes tähän avautua. Ajattelen kuka tämän joskus löytää ja lukee. Ahdistaa. Kuristaa. Ei vaan asetu elämä aloilleen, parisuhde. Mikä suhde?

Iltaisin kun lapsi nukkuu tuntuu, että kuristun. Siksikö hankin aktiivisen ison koiran, että rytmini muuttuisi niin, ettei tarvitse valvoa enää Emman mentyä nukkumaan? On niin yksinäinen olo, etten uskonut kenenkään olevan niin yksin, yhdessä. Joka hetkeen pusertuu älyttömän kokoinen Rakkaus Emmaan ja viha, pettymys, suru tästä suhteen toimimattomuudesta. Olen aivan tukossa. En tiedä mitä ja mihin suuntaan tekisin.

Tänään oli oikein mukava päivä lapsen kanssa, mies pilkillä. Sittenkin vielä menetteli, kun hän tuli kotiin, mutta nyt mies väsyneenä ja oluesta huonovointisena sohvalla. En jaksaisi, en ollenkaan. Olen niin vihainen, että tuo miehen kuvatus on pilannut huomisen päiväni ennen kuin vuorokausi ehti edes vaihtua.

Sitten kuitenkin eniten inhoan itseäni ja millaisia puolia minusta löytyy. Voisinhan se olla minä, joka ottaisi ekan askeleen? Vai?

Päivä Joku Vuosi 2009 - kesäloman tunnelmia talven keskelle

Mökki, vintti

Heinäkuun loppu häämöttää viikon päässä. Ollaan ehkä oltu mökillä enemmän kuin ennen, ihanaa. Suunnittelin, että elokuussa voisi käydä, vaikka pari päivää viikossa töissä täältä. Katsotaan.

Tästä päiväkirjasta taisi tulla henkilökohtaisin kaikista. Toki teininä kirjoitin ilman mitään rajoituksia ja sen mitä mieleen pälkähti, siksi niitä kai onkin niin kauheaa lukea. Nyt myöhemmin pitää tehdä enemmän töitä, että pääsee sen suojamuurin yli tai ali, itse asiaan. Siltikään en aina osaa kaikkea pukea sanoiksi.

Jari karkasi kalaan ja Emmalla menossa kausi, jolloin yksin jääminen hirvittää. Nukahtamisen ajan musiikkia “joutuu” huudattamaan kovalla. Hassua.

Mummilla on löytynyt syöpäkasvain. Tiedän, että olen surullinen, mutta sen näyttäminen tuntuu hankalalta. Onhan hän jo ikäihminen. En tiedä miten tyytyväinen hän on omaan elämäänsä, mutta jotenkin tuntuu, että aina on ollut läsnä jonkinmoinen haikeus entiseen elämään. Hän on elänyt aina yksin, kun minä olen ollut olemassa.

Olenko itse tyytyväinen elämääni? Mitä sitä vielä haluaisi? Mikä on tärkeää? Haluaisin kokeilla elää muualla, vaikka vaan vuoden tai kaksi, ehkä myös siellä maalla. Ammatillisesti haluaisin jatkokouluttautua. Taideprojektit vetävät puoleensa. Ihmiset ovat kuitenkin tärkeimmät; perhe, ystävät ja minä itse. Haluan oppia tuntemaan itseni.

Äiti koettaa taas järkyttää meidän parisuhdetta (ihan kun en siihen itsekin keksisi keinot…). Jari tekee liian vähän, nukkuu liian pitkään ja jos erehtyy jotain tekemään niin tekee sen “väärin”. On vaikea tasapainoilla kahden itselle tärkeän ihmisen välillä. En tiedä olenko pehmennyt kun soljahdan miehen malleihin niin helposti? Vai siksikö levottomuus ja tyytymättömyys ajoittain? Kun lapsi oli pienempi, käytiin äidin kanssa samaa keskustelua. Tuntui, ettei mikään kelvannut. Tämä on kuitenkin minun perhe ja sen valitsen, jos puoli pitää ottaa. Täällä mökillä aiheeseen usein palataan.

Olen ollut melkein viikon täällä yhtä soittoa. Yksi yö käytiin viime viikolla kotona. Olen täällä parempi äiti ja vaimo. Päivät etenee verkkaan tahtiin arki askareiden parissa ja aina sattuu jotain yllättävää. Tänään sain perheen innostettua järvelle uistelemaan. Sain 1,5kg hauen, enkat ikinä! Illat saa öhmöttää tuvassa niin myöhään kuin haluaa. Jutella, kuunnella musiikkia, lukea, kirjoittaa. Samalla voi katsella luonnon asettumista yötä varten. Ei nettiä, ei telkkaria, ei hälinää. Emma kaipaa sisävessaa, mutta viihtyy muuten. Uusi huussi korkattiin käyttöön eilen. Hieno on, mutta vielä hieman kolkko, kun ei olla ehditty sisustaa. 

Millaistahan täällä on sitten, kun tuossa talossa ei ole enää asukkaita. Minua hirvittää tuleva talvi. Ukki hengästyy joskus jo istuessaankin ja puhe on vähentynyt. Hän ei muista sanoja, ei halua puhua. Mummin iho huonona, mutta hän on selvinnyt kesästä ilman sairaalareissuja.

Odottelen jo terrieriä kotiin piisami metsältä, itsenäisiä reissuja neidillä. Olen usein ottanut koirat sisään jo ajoissa, mutta nyt kaikki menee menojaan pitkin tonttia, joten menköön, onhan kesäyö.

1.2.2009 Elämän mittainen haaste

Yhdessä eläminen on elämän pituinen haaste. Pitää hyväksyä itsessään sellaisia asioita joiden ei haluaisi olevan edes olemassa. Pelkkä hyväksyminen ei toki riitä vaan ensin ne on tunnistettava ja tunnustettava. Sitten on annettava itselle ne anteeksi. Ajoittain tuntuu rankalta. Onko ihmistä edes tarkoitettu elämään näin parina? Olisiko yksin parempi vai isommassa ryhmässä? Vai onko ihminen vaan paha?

Olen junassa matkalla ystävän luokse Keski-Eurooppaan. Kotiin jäänyt perhe ei tehnyt lähdöstä helppoa. Lasta kiukutti, kun ei päässyt mukaan ja miestä joku muu (ehkä se että joutui jäämään koko lauman kanssa kotiin?).

Ihanaa olla yksin. Saa tehdä mitä huvittaa. Ihanaa olla kuitenkin minä, meidän perheessä. Jokaisella parilla, perheellä on ongelmansa. Melkein aina ne vaikuttavat yksilöllisiltä ja etenkin mahdottomilta, mutta ovat kuitenkin aivan toistensa kaltaisia (ja aika usein ratkaistavissakin). 

Luen Sofi Oksasen Puhdistusta, jossa ihmiset voivat olla viattomia ja tarkoittavat hyvää, mutta kuitenkin saavat aikaan pahaa. Kääntävät katseensa, ovat näkemättä, olevinaan. Aikakaudet seuraavat toistaan. Olen lukenut jo yhdeltä istumalta yli sata sivua. Nyt pitää ryhdistäytyä ja mennä vessan kautta teetä hakemaan, että voi jatkaa taas lukemista.

23.1.2010 Kolmenkympin kriisiä ja kuolemaa

Mummi kuoli viime viikolla sunnuntain vastaisena yönä klo 00.30. Hänen on taatusti parempi nyt, kun kivut on poissa eikä tarvitse enää olla sairaalassa. Hän kuoli rauhallisesti nukkuessaan, silti mikään näistä tiedoista ei vie surua pois. Ei ole ollut oikein aikaa surra. Tultiin silloin lauantaina illalla serkkuni äidin hautajaisista toiselta puolelta Suomea. Oltiin äidin kanssa kaksin edustamassa, mietittiin vielä silloin yöllä poikkeamista mummin luokse sairaalalle. Tämä kuolema teema mietityttää siis monesta syystä. Toisaalta mietityttää myös elämä ja sen merkityksellisyys, tarkoitus.

Nyt on oudon erilainen viikonloppu takana. Perjantai oli vapaa ja vanhempani hakivat Emman hoidosta heille yökylään. Jari on ekalla opiskelujaksollaan torstaista sunnuntaihin. Olin siis 32h (!!!) yksin. Varmaan eka kerta sitten lapsen syntymän? Opiskelin uutterasti suurimman osan valveilla olostani. Olen opiskellut kuin viimeistä päivää koko viime viikon. Viimeinen essee kesken ja sitten enää portfolio ja valmistun! 

Torstain ja perjantain välisenä yönä näin hyvin todellisen tuntuista unta, jossa Jarilta löytyi raskauttavaa todistusaineistoa rakastajattaresta. Lopulta hän suoraan myönsi asian ja päätettiin erota. Hui kauhistus mikä uni taas! Se on varmaan pahin pelkoni, jos läheisten kuolemat luetaan pois laskuista.

Viime yönä näin sitten unta mummin hautajaisista. Missasin siinä arkun aukiolon, enkä enää ikinä saanut nähdä häntä. Ne olivat aika erikoiset hautajaiset, sillä niissä vieraat näyttelivät katkelmia mummin elämästä. Olisiko tässä liikeidean poikasta?

Alkukuussa Emmaa vaivannut vatsakipuilu kesti kokonaisen viikon ja oli tosi rajua. Valvottiin putkeen neljä yötä, kun hän vaan huusi tuskissaan. Monessa asiassa lapselle kelpaa vain äidin apu, mutta silloin kun Emma oli sairaana, hän rauhoittui paremmin yöllä isänsä syliin. Vaikka sairaus oli ikävä ja valvominen raskasta, niin minusta oli ihana katsella isää heijaamassa lasta sylissään. Ilman toisiamme emme olisi pärjänneet niin hyvin. Näistä viime aikojen kuoleman tapauksista on jäänyt päällimmäiseksi ajatus, ettei muulla niin väliä tässä elämässä kuin läheisillä ihmisillä (ja ehkä myös eläimillä?). Nytkin olisin vielä halunnut maata miehen kanssa sylikkäin elämää ja kuolemaa pohtimassa, mutta se ruojake nukkuu.

Kolmenkympin kriisi osa 2. on myös käynnistynyt. Eka osa oli se, kun sitä vuosi sitten tajusi olevansa tavan kuolevainen ja ettei kaikkea ehdi tehdä tässä elämässä. Nyt kriisinä, että siitä on kulunut jo kohta vuosi ja mitä olen saanut aikaan? En juuri mitään. Tiivistetysti aika kuluu ja vaihtoehdot vähenee. Kuitenkin kaikki tärkeä on täällä kotona, rakkaat ihmiset. Ehkä jos koettaisin olla parempi äiti tänä vuonna.

16.1.2015 Uni erosta

Näin yöllä unta: Erottiin. Ei kriisiä, ei riitoja, kunhan erottiin. Menin samoin tein naimisiin. Uusi mies unessa tutun tuntuinen ja rakastumisen tunne niin SUURI. Vuokralle kolmioon ihan ydin keskustaan oltiin Emman kanssa muuttamassa. Valkoinen ja valoisa koti, jossa kuluneet tummat puukalusteet. Rauhallinen tunnelma koko unessa. Surullinen kyllä ja epätoivoisen rakastunut, mutta edes Emma ei kriiseillyt. Anopin kanssa yhdessä itkettiin, kun homma hänen poikansa kanssa ei toiminut. Tosi ristiriitainen fiilis herätessä kaukana kotoa ja vieraassa sängyssä. Olen viimeisimpien opintojen tiimoilta reissussa. Eilen oli hyvä luennoitsija, joka katsoi pilke silmäkulmassa. Siitäkö uni kumpusi? Ihana tulla kotiin. Kiva kun kaikki on ennallaan ja perhe hyvällä tuulella.

9.1.2012 Arjen juoksupyörässä

Mistä tietää, että kuukautiset ovat alkamassa? Kun tuntuu, ettei mahdu kenenkään kanssa mihinkään asuntoon! Olen koko ajan vaan huonolla tuulella, ärsyttävää. Juuri näinä hetkinä tuntuu, että haluaa sitä tilaa, jotta voisi olla hiljaa hiljaisuudessa jos sitä haluaa. Samalla kauhistuttaa ajatus meistä ison asunnon/talon eri puolilla, yksin, omissa oloissamme. Erkaannutaanko sitten vielä lisää toisistamme?

Kauhean rankka loma oli. Tympii, enkä edes tiedä mikä. Tahtoisin olla Jarin kanssa, mutta tuntuu, ettei hän halua minua. Hän ei myöskään kerro mitä muuta haluaisi, hankalaa. Tunnen lisäksi itseni huonoksi äidiksi. En enää keksi tekemistä lapsen kanssa. Aivot lyö ihan tyhjää ja siksipä katsotaan vaan leffoja. Kamalan pelottavaa, että lapsi vaan kasvaa, vaikken minä olisi siihen yhtään valmis. Haluaisin pitää hänet vielä pienenä jonkun tovin ja siihen saa kyllä ihan pinnistellä, koska hänellä on kova halu olla isompi. Haluaisin tehdä yhdessä juttuja ja kotitöitä ja kaikkea, mutta tunnen niin usein itseni niin väsyneeksi, etten meinaa keksiä sitä innostavaa tapaa asian lähestymiseksi. Tämäkin päivä meni suunnilleen näin:

• Aamulla herätin ja syötin lapsen ja itseni. 
• Saatoin hänet pyörällä kouluun.
• Lähdin sitten ison koiran kanssa pidemmälle lenkille. 
• Vanhuskoiran vuoro päästä takametsään toviksi. 
• Töitä tietokoneella noin 30min. 
• Suikussa käynti. 
• Puhelu raskausmyrkytyksen kourissa olevalta ystävältä noin 30min. 
• Meikkiä, vaatteet ja leipä+tee -välipala. 
• Kohti työpaikkaa. 
• Töistä pääsin lähtemään vähän ennen puoli viittä. 
• Vanhemmillani pikasalaatti. 
• Emman vienti treeneihin. 
• Sotkin pyörällä kotiin. 
• Mummokoira ulos 10min. 
• 30min lenkki ison koiran kanssa metsässä ja samalla kaverin kuulumisia puhelimessa kuunnellen. 
• Ruuan valmistelua ja vähän välipalaa samalla. 
• Tortillat uuniin, jauheliha pannulle sekä lisukkeet esille. 
• Jari ja Emma tuli 19.20. 
• Ruoka.
• Vapaata pöllöilyä koneella aina 20.10 asti. 
• Lapsi pesulle. 
• Harry Potteria iltasaduksi. 
• Isokoira lenkille 30min.
• Molemmille rakeille ruokaa . 
• Keittiön siivous, iltapesut ja sänkyyn kaatuminen.
• (Mikä lie kun väsyttää?)

Oltiin loppiaisena ystävien luona rannikolla. Heillä on laskettu aika aivan kohta. Hieman mietityttää taas vauva-asia. Tässä vaiheessa vuotta olin ajatellut tämän asian olevan pidemmällä, mutta nyt se itsevarmuus ajatuksesta on kadonnut. Jos on näin äkkipikainen, niin olisiko hyvä koettaa pärjätä tuon yhden kanssa?

Olen kuitenkin onnellinen nyt, tämän perheen kanssa. Pitäisikö haudata ajatus toisesta lapsesta? Periaatteessa ottaa päähän, että aina minun pitää antaa periksi. Toisaalta jos tarkastelee asiaa siltä kantilta, että Jari kuitenkin antoi periksi, kun suostui tähän lapseen, niin se tuntuu vähän reilummalta. Ehkä keskityn haalimaan noita elukoita ja laitan kotia, kunhan sen aika tulee? Voihan olla, että muutan sinne maallekin joskus?

Nyt, hetken, kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Käyn vielä ottamassa hamsterilta juoksupyörän pois, että saa nukuttua ja sitten kauniita unia. 

5.1.2016 Jos tää loppuu, jos tänä yönä rakkaus päättyy?

Harjoittelen löhöilyä ja olemaan tekemättä mitään eli luonnollisestikin kirjoitan tätä. Keskusteltiin viikonloppuna miksei mieheni ole aikoihin sanonut tykkäävänsä minusta. Selvisi, ettei hän sano niin, koska ei halua valehdella. Sillä sekunnilla meinasi jalat lähteä alta ja elämä vilisi villinä ohi kuin elokuvissa. Kokosin kuitenkin itseni ja mietin minuutissa selviäisinkö yksin, jos tämä nyt loppuu. Päätin selvitä. Onhan minulla lapsi ja koirat, joiden kanssa perheenä jatkaa. Keskustelusta jäi kovin monia asioita auki, kuten onko hänellä tunteita elämän muilla osa-alueilla? Koskeeko tämä vain parisuhdetta? Vain minua? Onko tässä tapahtunut muutosta vai onko se aina ollut näin? Mietityttää kovasti tuleva. Rakkaudettomassa suhteessa en tahdo elää. Haluaako mies selvittää asiaa? Mitä minä pystyn tekemään? Tämä löhöily on pelkkää noiden ajatusten sekä tekemättömien töiden pakoilua.

Jatkettiin miehen kanssa nyt viikolla keskustelua, jossa sanoin etten näin pysty elämään, on tultava muutosta. Mielestäni en pyydä paljoa, jos toivon aikaa parisuhteelle ja perheelle hieman enemmän ja jonkinlaista systemaattisempaa jakoa kotitöihin. Pystyn selviämään kaikesta yksinkin, mutta jos ollaan yhdessä ajattelisin olevan kohtuullista, että vastuut jotenkin jakautuisivat. Tai sitten kaipaan jonkin idean siihen miksi ne eivät jakaudu. Mitä minä siitä saan, kun toinen käyttää aikansa omiin harrastuksiinsa ja työhön?

Kaipaan aikuista ihmistä parisuhteeseen. Kaipaan sitoutumista. Kaipaan tunteiden ilmaisua. Huomaan, että jatkuvasti palaan siihen mitä minä voisin tehdä suhteen eteen tai miten voisin muuttua, mutta tätä en pysty yksin hoitamaan. Jarin pitää itse haluta sitoutua suhteeseen ja tähän perheeseen.

Viime yönä mietin, että puolison aikuistumista on varmaan vaikea huomata, kun se tapahtuu niin vähitellen (jos on tapahtuakseen) ja kun on tunnettu niin nuoresta. Onko toisen rinnalla vaikeampi aikuistua ja itsenäistyä? Ja mitä hittoa se aikuistuminen on? Päädyin siihen, että minulle aikuistuminen on sitä, että omaa omat mielipiteet ja sitoutuu valintoihinsa. Plussaa on joustaminen mielipiteissä, jos asiaan on hyvät perusteet. Sitoutuminen tapahtuu lähinnä perheeseen, parisuhteeseen ja työhön. Se tarkoittaa minulle, että tekee tarvittavat jutut, vaikkei aina huvittaisi sekä tietää mitä tapahtuu missä ja milloin eli on henkisesti läsnä ja kiinnostunut sopivasti. Usein joutuu myös asettamaan yhteisen edun omien etujensa edelle. Näistä elementeistä syntyy minusta luottamus, mitä tarvitaan perhe-elämän pyörittämiseksi. Se luottamus, mikä on meillä aivan kateissa.

1.1.2017 Lämpöä, valoa ja rakkautta vuoteen...

Sanon nyt suoraan, että onpa todella vaikea kirjoittaa. Aiemmat tekstit ovat suoraan pienen editoinnin kautta päiväkirjoistani vuosilta 1995-2016. Nyt haluan kuitenkin kertoa miten blogaamiseni sai alkunsa ja hieman siitä, miten ajattelen tämän jatkuvan.
Syksyllä koin tarpeelliseksi kelata taaksepäin elämääni. Luin vanhoja päiväkirjojani ja minut valtasi halu jakaa kokemuksiani ja ajatuksiani muille. Samalla pystyn tarkastelemaan elämääni hieman kauempaa katsellen ja toivon voivani tarjota tukea mahdollisten lukijoiden elämään. Tarinani alkaa lukiosta ja tulee päättymään viime kevään kirjoituksiin.
Joulukuun pidin blogia joulukalenterimaiseen tapaan. Halusin kokeilla millainen tarina syntyy, kun joulukuiden tapahtumat 20 vuodelta kokoaa yhteen. Nyt päivitysten tahti hidastuu, mutta päivämäärät pysyvät edelleen. Pyrin löytämään tekstit, jotka kertovat juuri ne "oikeat" ajatukset. Ne, joita muuten en kenellekään ehkä kertoisi tai jotka ovat kääntäneet minulle uusia sivuja elämässä.
Kiitos sinulle, joka jo olet lukenut tekstejäni ja tervetuloa sinä joka vasta eksyit tähän blogiin. Omaperäisiä ajatuksia ja rohkeita valintoja kaikille vuoteen 2017!

27.12.2011 Petturimainen koira ja vähän mieskin

Aatto oli yhtä kiireinen kuin ennenkin, mutta ilta meni mainiosti. Emman lahjat olivat parhaat ikinä (suora lainaus) ja minun ukkinikin juoksutettiin kolmanteen kerrokseen juhlimaan yhdessä. Onneksi on Jari, joka sitä suostuu taluttelemaan. Minä kokkasin kaiken rosollia ja salaattia lukuunottamatta. 

Viime yölnä näin unta, jossa mieheltä livahti vahingossa rakastajattarensa nimi. En meinannut saada enää unta kello kuuden jälkeen. Seuraavassa unessa hän jätti minut yksin jonnekin slummiin eikä vastannut puhelimeen. Mitä alitajuntani taa koettaa sanoa?

Koiramummon nostin sänkyyn aamulla ja se ruojake kipusi heti Jarin kylkeen, petturi. 

24.12. Aattojen tunnelmia

24.12.1996 klo 0.03

Joulu on taas, joulu on taas…Joo et joulu tuli!

Lapaset ei ole vielä valmiit! Aamulla pitää neuloa vielä toinen peukalo ja päätellä langat. Serkkuni oli meillä tänään. Viime viikon torstaina meillä meinasi mennä Jarin kanssa poikki, mutta onnistuttiin sopimaan se. Perjantaina oli joulujuhla. Menin sieltä Jarille yöksi. Rakasteltiin.

Parhaalla ysävälläni on uusi poika kiikarissa hänen uudesta koulusta. Entinen taitaa saada kenkää joulun aikaan? Nyt pitää nukkua, että ehdin neuloa aamulla.

24.12.1998 klo 23.47

Nyt se on taas ohi. Oli oikein mukavaa meillä kolmestaan vanhempieni kanssa. Aamu lähti tahmeasti käyntiin. Kauheasti pakkasta (-25) ja Jarin isän auto ei käynnistynyt meidän pihasta, rikki koko romu. Kävelin vanhemmilleni ja kyllä paleli, vaikkei matkaa ole kuin reilu kilometri. Päivä vaan hujahti ohi ja ilta vielä nopeammin. Yleisesti elo on sujunut kihlautumisen jälkeen varsin normaalisti. Tietenkin pientä kränää on melkein koko ajan, mutta se kuuluu meillä kai asiaan. Nyt olen aivan otettu, kun sain possutossut ja hierontalahjakortin Jarilta lahjaksi. Sain paljon lahjoja (olenko muka ollut kiltti?) mm. Taru sormusten herrasta kirjan, 2 taulua, tuikkulyhtyjä, rahaa ja esim. 4 paria sukkia. Kaikin puolin on hyvä olla nyt. Joulu Rauhaa.

24.12.2012

Klo 1.05 olohuoneessa. Lataan Emman iphonea toiminta kuntoon. Sen on määrä löytyä aamupaketista, muutaman tunnin päästä. Tekisi jo mieli nukkua, mutta toisaalta on hiljaista ja vain kuusenkynttilät valona, joten rauhallinen hetki yksin. Jos joisin viiniä niin ottaisin lasillisen, vaikka jo pesin hampaat. Tänään on meillä joulubileet. Vielä on reilusti laitettavaa muttei mitään kovin työlästä. Ehkä rosolli suurin homma. Mielestäni olen selvinnyt melko rauhallisesti tästä jouluhötäkästä ja ollut melko ajoissa tänä vuonna. Jäälyhtyjä koetin tehdä ja kolmannen hajonneen sankon kohdalla päätin luovuttaa. Myöskään en muistanut purkaa Jarin puhelimen eli minun vanhan puhelimen sim-lukitusta, että hän saisi puhelimen toimimaan nyt heti. Nyt on kuitenkin kaikki hyvin. Voisinko muistaa tämän koko vuoden?

Klo 23.05 oma huone. Vikat lahjat paketissa, kohta sänkyyn. Emma oli iPhonesta oikein otettu. Sain niin lämpimän halauksen, että sillä jaksaa taas monet kiukut. Ihana typy!

Mummit ja ukit viihtyivät bileissä kolme tuntia! Oli mukavaa ja ruuatkin maittoi. Leivoin jopa piirakoita ja kokeilin valkoista rosollia sekä Emmalle lihapullia, kuten joka joulu.

Vähän harmittaa ettei Jariin yhteys pelaa, mutta johtuisiko se taas hormooneista jotka jytisee? Kaipaan vaan hiljaisuuteen yksin. Nyt on kyllä yleishyvä fiilis muuten. Tämä aatto aamu jännitti niin etten meinannut saada nukuttua. Nyt Hyvää Joulua ja unta kaaliin.

23.12. Epävarmuus vs. varmuus (välissä 11 vuotta)

23.12.1997

Onpas tullut makeaa popsittua. Maha valittaa. Paistoimme äitin kanssa eilen pipareita 27 pellillistä. Tänään käytiin isoilla jouluruokaostoksilla.

Viime viikolla tein ensimmäisen sähköpostiosoitteen itselleni hotmailiin. Jarin kanssa ollaan riidelty. Minua on vituttanut usein. Tänään on tuntunut vähän sairaalta. Vanhemmat heittivät ilmoille, että toivottavasti ei ole astmaa!

Hirveä vauvakuume iski muutama päivä sitten töissä. Siellä oli yksi nuoripari noin puolivuotiaan lapsen kanssa. Me voitaisiin olla ne muutaman vuoden päästä.

Aamulla oli ikävä Tatua. Hän haki tyttöystävänsä töistä eilen, oltiin samassa vuorossa. Tuli tosi haikea olo. En tiedä vieläkään mitä haluan. Rakastan Jaria, mutta Tatun elämä viehättää myös…

23.12.2008

Klo 21.07 Tulin juuri lenkiltä. Joskus tulee niitä hetkiä jolloin tuntuu selvästi mitä tahtoo. Juuri äsken lenkillä tuntui, että tahdon tältä alueelta omakotitalon tai hieman isomman asunnon. Tahdon kehittyä tuossa työssä ja ehkä toisen lapsen vielä. Tai sitten ryhtyä tukiperheeksi. Ehkä tahtoisin tehdä taidetta välillä ja harrastaa koiria. Voisin myös vaihtaa ammattia, jos vaan keksin mihin. Ehkä se selviää vielä? Mutta nyt aluksi riittäisi hieman lisää fyysistä tilaa ja terve mieli sekä kroppa. <3

22.12.2006 Kaamosmasennus

Elämä sykkyrällä. Kaiken pitäisi olla hyvin. On töitä, ihana lapsi, rakastava mies ja joskus hiukan omaa aikaakin. Mutta silti, kun syksyn pimeys laskeutui niin alkoi väsymys, itku ja innottomuus.

Koti on lähes kunnossa, ulkoisesti ainakin. Ollaan sisustettu ja vaihdettu järjestystä niin, että meillä on oma makuuhuone ekaa kertaa kolmeen vuoteen. Emma tosin yöllä hipsuttaa viekkuun, vaan sepä on sallittua. Jarin kanssa menee suurin piirtein hyvin, jopa seksihalut ovat palanneet.

Koen, että työ onkin se suurin Mutta. Aloitin syksyllä opiskelemaan taitelijaksi. Ajattelin sen helpottavan omaa mieltä, mutta nyt näyttää, ettei opiskelu tuossa koulussa näin tiiviillä työtahdilla onnistu. Opiskelu on ollut NIIN mukavaa. Jatkuvaa itsensä ylittämistä ja uusiin ihmisiin tutustumista. Samalla oppii uusia taitoja sekä uusia juttuja itsestään. Lähinnä lomapäiviltä on koulupäivät tuntuneet, mutta nyt olen ilmoittautunut poissaolevaksi koko kevääksi. Koetan uskotella itselleni, että ehdin vielä opiskella tuollakin saralla. Nyt haen ehkä niihin sellaisiin opintoihin, joilla saisin pätevyyden työhöni. 

Tein ammatinvalintatestin, taas ja minulle sopivimpia olivat kuvaamataidon ja tekstiilityönopettajan tai graafisen suunnittelijan työt. Ajattelin tähdätä sinne kuvisopeksi. :)

Kaikki ihmiset ovat kiinnostuneet myös meidän lisääntymisestä. Milloin tulee lisää lapsia? Näin unta että olet raskaana? Voihan olla että Emma saa sisaruksia…? Nämä kaikki siis perheen ulkopuolisten ihmisten kommentteja. Minun vauvakuumeeni on mennyttä. Se on nyt tämä tyttö ja tämä kolmen hengen perhe. Olen tyytyväinen tilanteeseen, kerrankin.  Vauva-ajatukset voivat levätä 2-3 vuotta, kunnes Emma isompi.

Uhma on nyt mahdoton. Huutoa, lattian takomista, itkua. Kiukkua ja surua sekä päätöksen teon suurta vaikeutta. Eilen ihmettelin Emman kuullen, että "Kuinka pärjätään hänen kanssaan, kun tyttö on teini-ikäinen?” Lapsi totesi, että: “ Hyvin te pärjäätte!” Lupasin kirjoittaa tämän ylös. :)

Onneksi on ne hetket, jolloin kuuluu “Minä rakastan..” ja suuret halaukset sekä märät suukot. Ei kai tätä muuten jaksaisi ellei se nauru, hymy ja läheisyys olisi niin suloista. Ja uninen tuhina. <3

11 vuotta parisuhdetta tuli täyteen viikko sitten Helsingin yössä. Minulla on ollut levoton mieli koko syksyn. Haluaisin olla yksin paljon ja matkata jonnekin kauas aurinkoon. En enää yhtään jaksaisi tätä arkea täällä. Tahdon auringon lämpöä ja valoa. Myös muut ihmiset kiinnostaa.

Tatun kanssa laitoin välit poikki. En kykene nyt olemaan lähellä miettimättä millaista elämä olisi. Ihan tyhmää jossitella, tiedän ja petokseksikin voisi sanoa näitä pohdintoja, mutta ehkä joku ylimeno vaihe tämäkin, toivotaan. Ei meillä paljon yhteistä puhuttavaa ole ollutkaan viime vuosina. Ollaan ehkä enemmän nautittu samassa tilassa oleilusta ja toisen läsnäolosta kuin puhumisesta. Se vetää kuin magneetti puoleensa, etenkin kun oma mies sulkeutuu ja elää vahvasti omassa maailmassaan.

Nyt perhe jo lähdössä kohti kaupunkia, joten nyt on mentävä.

21.12.1999 Aamuja vielä jäljellä

Enää 12 aamua. Tämä nyt on yhtä aamujen laskemista. Alkaa olla tosi kova ikävä, vaikka sitten kun nähdään tuntuukin, että tätäkö se taas on. No mulla on menkat, joten mielialat ovat vaihdelleet viikon sisällä alhaalta huipulle ja sitten taas takaisin pohjalle. Rahahuolia on ilmaantunut, kuten usein joulun alla.

Paras ystäväni ja sen nykyinen ovat parhaillaan meillä. Menee hermot, kun se tulee tänne ja puhuu ensin jatkuvasti puhelimessa sen miehen kanssa ja sitten, kun lopulta se muru tulee tänne niin ne vaan kuiskuttelevat keskenään. He ovat niin uppoutuneita toisiinsa, että voisin helposti olla toisessa huoneessa eivätkö edes huomaisi. Olenkin paennut koiran kanssa ulos. Olen vaan kateellinen, kun tahtoisin parhaan ystäväni huomioita ja jutella monista asioista kahden. Nähdään niin harvoin nykyään. Tuntuu, että jatkuvasti vaan erkaannutaan toisistamme.

20.12.2009 Surullisia uutisia ja kiukkuisia tunnelmia

Serkkuni äiti löytyi eilen kuolleena. Kaipa se oli odotettavissa alkoholistin kohdalla, mutta näin nopeasti en koskaan olisi uskonut sen tapahtuvan. Tuntuu pahalta adoptoidun serkkuni kohtalo, jonka jo kaksi äitiä on hyljännyt. 

Emma kiukutteli koko päivän. Omien sanojensa mukaan hänellä oli murkkuja pöksyissä, kun joulu niin jännittää. Kiukku tuli monesta asiasta ja tavallista voimakkaampana. Pitää järjellistä toimintaa kehittää alkuviikoksi ennen aattoa. Muista ruokarytmit ja ulkoilu!

Pää kuhisee muurahaispesän kaltaisena mullakin, mutta jotenkin en osaa purkaa ajatuksia tänään tähän oikein mistään päästä. Harmi.

19.12.1997 Mysteeri mies ja identiteettikriisi

Minulla on taas joku vitun identiteettikriisi. Tunnen itseni rumaksi ja luotaan työntäväksi, kukaan ei halua seuraani. Arvot ja elämän tavoitteet ja sisältö ovat pään sisällä yhtä mylläkkää. Tai tuntuu siltä, että olen taas löytänyt itsestäni ihan uusia puolia, kuten esim. epävarmuus. Mietin ja pohdin edelleen, että mikä ratkaisu ja valinta on oikein. Olen vakuutellut haluavani tätä elämää Jarin kanssa, mutta tällä viikolla on ihan outoja ajatuksia pompahtanut tajuntaan. Olen miettinyt, että entä jos eläisin lesbosuhteessa? Tai sitten niinkuin Tatu ehdotti, niin lähtisi hänen kanssaan Intiaan? Olen luullut, ettei minussa asu epävarmuutta, mutta elämä ei ole niin yksinkertaista. Ei ainakaan, jos ajattelee asioita ja joskus vähän liikaakin. Taidan sittenkin olla tavallinen kuolevainen, kun tunnen pientä pelkoa sitoutumista kohtaan.

Soitin Tatulle tänään ja puhuttiin tunti. Oli aivan ihana pitkästä aikaa. Se mies on mysteeri, välillä ihana ja välillä inhottava. Tänään oli ihanan vuoro ja se sai minut paremmalle päälle ja toisaalta herätti epävarmuuden.
Viikolla Tatu soitti yhtenä yönä. Se oli ihan sekaisin. Oli lähtenyt iltapäivästä jo ryyppäämään ja kotiin tullessa ottanut unilääkkeen. Kun uni ei tullut, niin soitti mulle. Hänellä oli paha olla fyysisesti ja psyykkisesti. Puhelun lopussa ei hän muistanut kumpi meistä oli soittanut alunperin. Muutkin asiat unohtuivat kuten missä minä olen ja kenen kanssa. Mulle jäi sekava ja hankala olo puhelusta. Melkein lähdin katsomaan mikä on tilanne heille kolmen kilometrin päähän.

18.12. Feedbackkii ja masennusta

18.12.2001

Klo 1.03. Pitäisi oikeastaan nukkua, mutta katselin nukkuvaa Jaria ja teki mieli kirjoittaa. Tykkään näistä hetkistä, kun kaikki on hiljaista ja pysähtynyttä. Jarikin hetken paikallaan, ei karkaa, rakastettavana. Päivällä melussa ja kiireessä unohtuu ne tunteet mitkä illalla taas ovat niin kirkkaat. 

Etsin juuri kuvia valokuva-albumiin, jonka meinasin Jarin vanhemmille antaa joululahjaksi. Tein muutaman huomioin:

1. kuusi vuotta on pitkä aika
2. ollaan kasvettu sen aikana
3. olen myös kehittynyt kuvaajana

Tuli hyvä mieli. Kaikin puolin kehitystä on tapahtunut. Koirakin näyttää nyt kolme vuotiaana ihan rotukoiralta. Nuorempi koira oli muuten junnuvoittaja messarissa. Olin tyytyväinen. 

18.12.2008 klo 22.26

Huono kynä, paljon ajatuksia tällä viikolla. Kävin lääkärissä, lievä masennus. Ensi reaktio oli, etten kerro kellekään. Sitten mietin, että mieluummin kai siitä pitäisi juuri  puhua avoimesti eikä vaieta. Olen koettanut työstää tuntoja myös kuviksi ja ajatellut lainata jouluksi kameran. Linkolan: “Ihminen ei saisi elää vapaana” lausahdus on jäänyt päähän soimaan, jos vaikka siitä lähtisi kuvia tekemään?

Loma alkaa huomenna. Toiveena on, että siihen kuuluisi hieman omaa aikaa koirille ja taiteen tekemiselle. Suurin osa ajasta kai normaalia arkea, etenkin Emman kanssa.

17.12.1996 Ensimmäinen vuosipäivä eilen

Vuosi tuli täyteen eilen. Jari oli meillä yötä sen kunniaksi. Oli mukavaa, leppoisaa, ei riidelty ennen kuin sängyssä. En muista edes mistä kaikki alkoi, mutta kahden tunnin jälkeen oltiin syytelty, satutettu ja itketty sekä itketetty toisiamme. Se oli välttämätön keskustelu ja pidemmän päälle se ehkä myös lähentää meitä.

Vaikka riidellään aika paljon, on minulla melkein aina myös ikävä häntä. Nyt on kulunut neljä tuntia, kun viimeksi näin Jarin vilaukselta ja nyt jo tahtoisin olla taas yhdessä, rakastella. Minua kiihottaa, kun hän katselee minua ja näen hänen kiihottuvan siitä. 

No joo, mutta nyt on pakko jatkaa neulomista. Jouluun on enää viisi päivää ja lahjalapaset Jarille vielä kesken. Iiiiiik!

16.12.1995 Pikkujoulut, joista tarina alkaa!

Olipas ilta! Järjestettiin meidän lukiossa oppilaskunnan hallituksen kanssa pikkujoulunaamiaiset. Porukkaa valui paikalle noin 270 henkeä! Meno oli koulun bileiksi railakasta. Syksymmällä ykkösten bileissä tutuistuin yhteen Jariin. Oltiin kuukausi vilkuiltu toisiamme koulun käytävillä ja päivällä mietin, että jollei tänään mitään tapahdu niin antaapa olla. (Yksi kaverini oli tästä Jarista kiinnostunut ja olin luvannut, etten minä ainakaan mitään aloitteita tee, mutta en ehkä kieltäydy myöskään, jos toinen jotain ehdottaa...)

No tuolla pikkujouluissa se tuli hakemaan ekalla hitaalla ja sitten sitä mentiin. Tanssittiin lähekkäin ja otsat vastakkain, joten jossain vaiheessa varsin luontevasti myös suudeltiin. Loppuilta oltiin tiiviisti yhdessä; juteltiin, tanssittiin, käveltiin, suudeltiin. Sovittiin, että huomenna se tulee auttamaan koululle siivoamisessa. Koululta voidaan siirtyä, vaikka meille juttua jatkamaan?

15.12.1996 Poikkeuksellinen ilta

Näin viime yönä unta, että mentiin kihloihin. Sormukseen oli kaiverrettu "Marialle 18.4.” Aika jänski juttu.

Tänään oli tanssiryhmäni joulunäytös ja Jari oli katsomassa. Ollaan riidelty viime viikolla älyttömästi, enkä halua siitä edes kirjoittaa. Eilinen oli tosin poikkeus, oli aivan ihana ilta. Päivällä oltiin salilla ja kaupungilla. Illalla Jarin vanhemmat olivat järjestäneet tietämättään meille yllätyksen, kun koko talo oli meidän käytössämme koko illan heidän ollessa kylässä jossain. Ulkoiltiin koiran kanssa, käytiin saunassa, rakasteltiin, paistettiin vohveleita, katsottiin elokuva, tanssittiin hitaita, käytiin koiran kanssa vielä ulkona ja pelkät ulkovaatteet päällä (kelsiturkki oli oikein mukava paljaalla iholla), pestiin hampaat yhdessä, juteltiin sängyssä ja lopulta nukahdettiin lähekkäin ja nähtiin kauniita unia toisistamme.

Nyt ollaan 47 minuutin kuluttua oltu vuosi yhdessä!

14.12.2009 Kun tarpeeksi etäältä katsoo

Hotelli Flamingo 10. kerros

Mahtavaa katsella Vantaan ja lentokentän valoja täältä korkeuksista, kuunnella hyvää musiikkia ja ajatella=kirjoittaa. Elämä on hetken mallillaan. Lapsi nukkuu, äiti on vessassa ja yksin olo on juhlaa.

Olen jo pitkään halunnut työstää aihetta rakkaus valokuvaprojektissa. Nyt mietin jos alkaisi kuvaamaan aihetta. Kuvailisi nuoria ja vanhoja pareja elämässä elämäänsä. Koteja, yksityiskohtia ja muuta aiheen reunoilta. Olen tähän saakka ajatellut, että sen pitää olla omakohtaista, mutta monilla on kokemus siitä tunteesta ja jokaisella vielä omanlaisensa kokemus. Minuun vetoaa halaavat ihmiset (vieläkin palaan mielessäni Tennsipalatsin edustan pariin vähän väliä). Miten halauksestakin voi nähdä millainen suhde ihmisillä on.

Täältä etäältä katsottuna oma elämä näyttää oikein hyvältä. Tiedän kuitenkin jo nyt, että huomenna kotiin päästessä ahdistus taas alkaa. Viis siitä! Koetan nauttia nyt tästä hetkestä, maisemasta, musiikista ja seurasta.

Frankfurtin valot

13.12.1998 Tulin petetyksi ja kuinkas sitten kävikään?

Joo eli en tiedä mistä aloittaisin, no lyhyt katsaus viime viikkoihin. Viime torstaina näin vahingossa Jarin puhelimelta tekstiviestin, joka ei ollut tarkoitettu minun silmilleni. Siinä luki mm. “…voi olla, että enemmän loukkasit sitä tyttöäsi…” No minäpä sitten häneltä suoraan kysyin tästä ja seurasi kauhea viikko. Tyttö oli pohjoisesta. Ne tapasi baarissa, juttelivat, tanssivat hitaita ja päätyivät jatkoille pussailemaan. Kuulostaa kesyltä, mutta satuttaa niin vitusti. Kuinka voin edes luottaa, että asiat oikeasti menivät noin?

Olemme tapelleet, riidelleet, itkeneet. Sitten puhuimme, puhuimme, puhuimme. Lopulta nousi seinä vastaan, oli ratkaisuiden aika, joten eilen 12.12.1998 mentiin kihloihin ja järkytimme kaikki (tai ainakin Jarin vanhemmat). Tapahtunut on nyt haudattu ja siitä ei enää puhuta, on aika siirtyä eteenpäin.

12.12.1999 1v. kihloissa

Jari taas lähti. Aamuja jäljellä 19. Ei enää jaksaisi erota. Tympii tämä odotus. Onneksi Jari tulee kuitenkin vielä viikolla käymään kotona. Tuntuu, että pystyn mihin vaan, kunhan Jari on kotona tai siis sitten on turvallisempi olla. Voin lukea jännää kirjaa tai katsoa pelottavaa leffaa illalla, kun tiedän ettei tartte mennä yksin nukkumaan. Koulussa asiat on perseellään. Rakennus on homeessa ja joudutaan muuttamaan, koulutusohjelman johtaja erosi ja uutta ei ole löytynyt. Ensi vuoden opintosuunnitelmat on tekemättä ja emme tiedä, että jatkuuko meidän valitsemamme suuntautuminen. Et silleen! Ei oikein huvita, mutta se olisi viimeinen kouluviikko tällä vuosituhannella, joten jospa sitä jaksaisi.

Käytiin avannossa äitin kanssa tänään. Oli niin kylmä ekalla kastautumisella, että hiukset nousivat pystyyn. Viimeisellä kastautumisella liukastastuin jäällä ja tumpsahdin perseelleni. No mitäs siitä, mutta otin oikealla=kipeällä ranteella vastaan koko tömpsyn. Ranne oudon tuntuinen, mutta toimii kuitenkin. 

Koiralle tein ekan kerran luonnonmukaisen sapuskan. Piski sekosi täysin eli taisi tykätä. Nyt hommaa on kai pakko jatkaa. Mielelläni kyllä höösään koiraa.

Kirjoitin myös joulupukille. :) Listalta löytyy uusi kännykkä, nahkarukkaset, iso kattila sekä uusista taideteoksista haaveilen.

11.12.2008 Aamu kahvilassa

Ihanaa! Yksin kahvilassa aamupalalla, elämän pienet ilot. Kotoa lähtö oli eilen hankala. Itketti ja oli ikävä. Nyt tuntuu helpommalta olla taas matkan päässä arjesta. Viikonlopun olin leirillä. Sielläkin oli helpompi hengittää. Mikä siellä kotona mättää? Aivan liian tiukat päivät, mutta mitä jättää pois? Mulla selvästi jumii päälle itse muodostamani säänöt, kuten koirille pitää olla tuoretta ruokaa nappuloiden lisäksi, ihmisille pitää olla itsetehtyä ja terveellistä ravintoa, koirille lenkkiä noin 3h päivässä ja lapsen kanssa haluan myös ehtiä tekemään päivittäin. Näistä stressaaminen vie voimia. Kotona mulle ei koskaan (oikeasti koskaan) jää ennen kymmentä aikaa istua itsekseen. Olen koko ajan liikkeessä ja sitten niin väsynyt ettei mitään enää jaksa miettiä saatikka tehdä.

Nyt hieman hirvittää tuo loma. Kolme viikkoa kotona eikä mitään muuta aktiviteettia kuin perhe ja päivän askareet. Entä jos sitten romahdan enkä jaksa? En tahdo sitä, mutta voiko pelkällä tahdolla puskea eteenpäin?

Alkuviikosta mies sanoi, että voisi muuttaa pohjoiseen. Olen sitä pari päivää ajatuksena maistellut eikä se ehkä ole pöllöin idea ikinä. Olen ehdotellut, vaikka mitä ja tähän hän nyt tarttui ekaa kertaa. En tiedä mitä töitä itselleni löytäisin, mutta ainakin jotain osa-aikaisempaa, jotta jäisi sitä aikaa. Toisaalta tunnen huonoa omatuntoa jo näistä muuttohaaveista. Äitiä ja isiä näkisi harvoin sekä työpaikalla jäisivät ainakin aluksi pulaan. Toisaalta minähän tätä elämääni elän. Eikö?

Nautin tästä yksin olosta, kun ehtii ajatus lentämään. En meinaa malttaa edes nukkua. Ehdottomasti tarvitsisin enemmän aikaa itselleni myös kotona. Olemiselle, tekemättömyydelle.

10.12.1996 Arvauskeskuksessa

Kävin lääkärissä tänään. Lääkäri ei usko hiivasyndroomaa olevan olemassakaan, eikä sitä silloin voi myöskään tutkia. Olen nyt menossa keliakia tutkimuksiin. Jei.

Olin yhden uuden koulukaverin luona. Oli oikein mukava. Juteltiin 5h ja sain varmistuksen Tatu ja Tyttö eivät ole enää yhdessä. Päätin, etten aio reagoida siihen mitenkään. Minun on ikävä häntä. Nyt tekisi mieli nähdä, mutta ei en….uskalla!

Me ollaan Jarin kanssa hieman riidelty taasen viime aikoina. EI mitään vakavaa (kai?), mutta tosi kiivaita ja vihastuttavia juttuja on ollut. Joka tapauksessa edelleenkin rakastan häntä, joten se siitä sitten.

9.12.2009 Kaipaus

Käytiin katsomassa Picasson näyttely. Työt eivät erityisesti sykähdyttäneet, vaikka ovatkin hienoja toki, mutta niistä tuli hirmuinen vimma päästä tekemään itse. Ne toimivat kuin urheilusuoritus. Näyttävät helpoilta. Sain siis potkua työstää opinnot loppuun ennen joulua, jotta pääsen kevääksi tekemään grafiikkaa.

Näin Tennispalatsin edessä nuoren parin, joka halasi. Se ei ollut mikään erityisen kiihkeä halaus vaan tiukka ja rakastava. Rinnassa tuntui kaipaus. Haluaisin olla myös rakastettu ja tiukassa halauksessa.

Aikataulu on ollut tiukka, mutta silti pää kuhisee ideoita. Se, että pääsee irtoamaan arjesta auttaa asiaa. Ajattelin kokeilla tehdä grafiikaksi yhtä kuvasarjaa. Idea valokuvalla luonnostelusta syntyi tänään. Ota kuva ja pelkistä piirtäen. Sitten kopio laattaan ja kaiverra. Voisi toimia. Pitää kokeilla, jos pääsen tunneille asti.

Kiasmassa suurimman vaikutuksen teki Ilmari Grytan teos nimeltä Alkusoitto, jossa metallikuulat soittivat iso sormipianoa. Mainio mekaaninen lelu, jossa sattuma määräsi tahdin. Olisin voinut katsella ja kuunnella, vaikka koko päivän. Huomenna majapaikka vaihtuu hotelliin ja seura äitiin ja tyttäreen, mainiota.

Alkusoitosta lisää tietoa http://bit.ly/2fK8nAH

8.12.2008 Tekisikö lisää lapsia vai muuttaisiko maalle?

Eipä oikein pysy ajatus kasassa niin pitkään, että ehtisi jotain saamaan paperille. Vieressä istuu Suomen armeijan edustaja, hyvin nuori sellainen. Tunnen itseni vanhaksi. Olen menossa kotiin työreissulta. Sain tehtyä opiskelujuttuja ja nyt on aikaa itselle.

Omat ajatukset liikkuvat valoa nopeammin ja millään en meinaa pysyä niiden perässä. Tekisi oikeastaan mieli vaan kuunnella ihania biisejä ja tuijottaa ulos pimeyteen, antaa ajatuksen lentää. Otin kuitenkin kynän käteen, kun tuntui ettei kovin pitkälle ajatukset lennä ilman, että niitä vähän jäsentää paperille.
Viikonloppuna koiran kanssa leirille toiselle puolelle Suomea. Kotona ehdin kääntyä vain pari päivää ja kaverin koirineen sain houkuteltua mukaan. Kiva homma!

Haluaisin ajatella haaveita ja unelmia. Millaista olisi jos meillä olisi kaksi lasta? Vauva pitäisi minua hereillä öisin, olisin vielä väsyneempi. Emma kiukkuaisi mustasukkaisena. Aamulla joko Jari veisi tytön päiväkotiin tai Emma jäisi kotiin vauvan ja minun kanssa. Hoitoa olisi varmaan osan viikkoa, ettei lapsi aivan mökkiytyisi. Minä hakisin hoidosta koirien päivälenkin jälkeen, jolla vauva tietenkin mukana liinassa tai vaunuissa. Emma pyöräilisi tai pulkkailisi kotiin. Leikittäisiin hetki, ruuan laittoa tai ainakin ruuan lämmitystä (valmistelut pitäisi ehtiä tekemään päivällä). Illat oltaisiin kotona, uimassa, kylässä, urheilemassa, luonnossa. Sitten taas seuraisi levoton yö. Vauva nukkuu vieressä, että imettäminen helpompaa. Sitten vauva kasvaa ja Emma menee kouluun. Tarvitaan yksi huone lisää. Pääsen treeneihin yksin todella harvoin. Jari kalastaa vähemmän ja on äkäinen. Rahaa on vähän. Taapero repii Emman leluja. Leikki-ikäisenä hän saksii barbien tukat. Jos vaihtoehtoisesti tarjoaisi sijaiskodin lapselle pääsisi hyppäämään suoraan tähän vaiheeseen. Heh.

Tiedän liian hyvin ne ihanat hyvät hetket, joten keskityin tällä kertaa tuon haaveeni realistiseen miettimiseen. Lasten suhteiden kehittymisen seuraaminen ja uuden rakkaan perheenjäsenen saaminen pyörivät mielessä usein, mutta voisiko silti elämässä olla jotain muuta sisältöä kuin lisääntyminen? Treenaisiko enemmän koiria? Muuttaisiko maalle? Vai toiseen maahan?

7.12.2010 Menossa nyt

Odottelen, että Jari soittaa. Viikonloppu oli lopulta melko mukava ja rauhallinenkin. Minä olen miehestä epävarma ja natkutankin, joten hän vetäytyy ja sitten minä olen vielä epävarmempi. Onneksi eilen löytyi yhteys, niin oli helpompi lähteä työreissulle.

En ole oikein vielä osannut pysähtyä täällä. Kaipaan pientä huokaisua, jotta uusia ajatuksia jaksaisi syntyä, mutta hieno reissu tähän asti. Sammallahden näyttely oli vaikuttava. Pitää alkaa taas kuvaamaan. Intoa on, mutta ammatti-identiteetti on tuolta osaamisalueelta hukassa. En koe osaavani tarpeeksi hyvin asioita teknisesti. Pitänee harjoitella, se usein auttaa. 

Rankkaa on ollut seurata isovanhempien tilan melko nopeaa huononemista. Sitä epätoivoa, mikä seuraa siitä, kun ihminen tajuaa, että se on menoa nyt. Jos jotain voisi siitä itse oppia niin sen, että pahoja juttujakin pitää uskaltaa pohtia. Jos läksyt on tehty niin lähtö ehkä helpompaa? Isoja ja pelottavia ajatuksia. Haluaisin olla vielä pieni.

Parasta ystävääni on ikävä. Viimeksi skypessä idea matkasta otti jo hieman tulta. Pitää laskea rahat ja katsoa mihin hintaan lentoja löytyy, ja tällä kertaa otan kyllä Emman mukaan.

6.12.1998 Palasina, kaikki.

Karmeat kaksi vuorokautta takana. On ollut ilmi sota, kun selvisi, että Jarilla on ollut joku tytsi siellä pohjoisessa. No ilmeisesti yhden illan juttu (?), eikä kai edes naineet (?), mutta sattuu kyllä niiiiiiin paljon silti! En jaksa nyt käydä läpi tapahtunutta, mutta lupaan sen kirjata ylös lähi aikoina.

5.12.1996 Ikävä sokeria!

Olen joutunut hirvittävälle dieetille. Epäilemme, että vatsavaivat voisi johtua hiivasyndroomasta, joten olen syömättä kaikkea missä on: hiivaa, sokeria tai vaaleita jauhoja, kuten vehnää. Kun hetken miettii, niin huomaa ettei voi syödä juuri mitään mitä ennen pystyi.

No on tämä ehkä hieman helpottanut jo oloa, joten ehkä jaksan jatkaa vielä 8 päivää. Lääkäriinkin olen menossa. Viisi päivää on nyt takana ja sokerin vieroitusoireet ovat kamalat. Ei uskois, mutta niin vaan on. Pari päivää on keskittymiskyky ollut vielä normaaliakin heikompi.